Kampanjat

Vuosittain järjestetään erilaisia tapahtumia, joiden tavoitteena on lisätä tietoisuutta harvinaisesta sairaudesta, tuoda esille millaista on elää pulmonaalihypertension kanssa sekä tukea sairautta sairastavia.Maailman Pulmonaalihypertensio-päivä, World Pulmonary Hypertension Day, järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012 Madridissa. Sen jälkeen päivää on vietetty vuosittain 5.toukokuuta teemalla “Get breathless for PH”. Ajatuksena on, että terveet ihmiset osallistuvat vaativiin urheilusuorituksiin hengästyäkseen ja samalla lisäävät ymmärrystä, millaista on kamppailla hengittääkseen. Tapahtuman tavoitteena on myös nostaa esille haasteet sairauden diagnosoinnissa sekä asianmukaisen hoidon saamisessa.
Suomessa päivää on vietetty vuosittain kansainvälisillä teemoilla ja osallistuttu mm. Naisten kympille sekä tehty some-kampanjointia.